tiistai 26. helmikuuta 2013

PataLeipä, Vaivaamaton Leipä


DoDiih, Viimeinkin sain aikaiseksi kokeiltua tätä kehuttua pataleipää ja eivät olleet kehut ja ylistykset yhtään turhia. Todella maukas leipä, ihanan rapealla kuorella ja mehevällä sisuksella. Tästä ei voi enää leipä parantua. Tai no, juureen tehtynä ehkä ;) Täytyykin laittaa juuri muhimaan, kun sain entisen päästettyä päiviltä..

Tämä pataleipä on todella helppo ja vaivaton valmistaa. Ainekset kulhossa sekaisin ja sitten vain odotellaan, odotellaan ja odotellaan. Lopulta leipä pataan ja pata uuniin. Voin luvata, että tämä odottelu kannattaa! 

Ensi kerralla laitan 1tl suolaa 2tl sijaan. Vaikka käytän yleensä merisuolaa aika ronskilla kädellä, niin jopa minun makuun tuo 2tl oli liikaa. Suolan määrä korjattu jo ohjeeseen.


PataLeipä


7dl hiivaleipäjauhoja
1tl merisuolaa
10g tuorehiivaa
3½dl kädenlämpöistä vettä


Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Mittaa jauhot ja suola kulhoon. Kaada hiivaneste jauhoihin ja sekoita esim. puuhaarukalla ainekset sekaisin. Laita liina kulhon päälle ja odottele 12-18 tuntia. 
Kun aika on kulunut, laita uuni lämpenemään 225 asteeseen ja laita kannellinen pata uuniin kuumenemaan. 
Laita reilusti jauhoja pöydälle, kaaviloi taikina jauhojen päälle ja laita vielä jauhoja taikinan päälle. Pyöräytä taikina palloksi. Tämän pyörittelyn aikana voit maustaa leivän mm. yrteillä, pähkinöillä. Laita liina leivän päälle ja anna kohota vielä ½-1h.

Nyt ota pata uunista, nakkaa taikina kuumaan pataan -> kansi päälle ja pata uuniin. Paista 30min, tämän jälkeen ota padasta kansi pois ja paista leipää vielä 15min. Huomaat kuinka huumaava tuoksu valtaa talon =P

Ei kommentteja: