torstai 31. lokakuuta 2013

Jauhottomat Letut =P


Banaanilettuja on tullut tehtyä usein. Ihanan helppoja ja vaivattomia valmistaa. Mutta olen kuitenki kaivannut jotain tavallisemman makuisia lättyjä, joita voisi täyttää esim. suolaisella täytteellä. Nyt se on löytynyt! Tästä ei enää lähemmäksi ns. jauholättyjen makua ja rakennetta pääse, ilman jauhoja. Pelkäsin, että letut maistuisivat vain kanamunalle, mutta näin ei ollut lainkaan. Ehdottomasti näitä tehdään meillä vielä moooooonta kertaa.
Ja näitä voi syödä myös gluteenitonta ruokavaliota noudattavat, sekä hiilareita välttelevät =)



Jauhottomat Letut


6 kananmunaa
3 dl kermaa
2dl vettä
2rkl psylliumia
suolaa

Voita paistamiseen

Vatkaa munien rakenne rikki (mie surautin sauvasekoittimella). Kaada sekaan kerma, vesi, psyllium ja suola. Vatkaa ainekset hyvin sekaisin. Anna taikinan turvota 15min. Jos taikina tuntuu liian paksulta, voit lisätä vettä tai kermaa sen verran, että paksuus on hyvä, lettutaikinamainen =)

Paista letut voissa pannulla. Anna paistua hitaasti rapeaksi molemmin puolin. Mulla tais levy olla vähän yli keskilämmön.

Tarjoile vaahdotetun kuohukerman ja soseutettujen mansikoiden kanssa =P


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Gluteenittomat KinuskiPuolukkaMuffinit


Ihanan kirpsakka puolukka ja suussasulavan makea kinuski, mikä makujen kombinaatio =P Nämä muffinit tehtiin gluteenittomasta kaurajauhosta, mutta voit käyttää myös luontaisesti gluteenitonta jauhoseosta näiden tekemiseen. Toki jauhot voi myös vaihtaa tavallisiin vehnäjauhoihin, mutta muistathan, että silloin nämä muffinit eivät ole enää gluteenittomia! 

Taikinaa ei tarvitse vatkata sähkövatkaimella lainkaan, joten nämä valmistuvat hetkessä!



KinuskiPuolukkaMuffinit


2 kananmunaa
1dl ruokosokeria
1dl täysmaitoa
100g voita sulatettuna
2½dl gluteenitonta kaurajauhoja
2tl vaniljajauhetta
2tl leivinjauhetta
2dl puolukoita

Koristele keitetyllä kondensoidulla maidolla ja muutamalla puolukalla

Vatkaa kananmunat ja sokeri sekaisin. Lisää kuivat aineet sekä maito ja sulatettu voi. Vatkaa ainekset sekaisin. Kääntele puolukat sekaan. Jaa taikina 12 vuokaan. Suosittelen muffinipellin käyttöä!

Paista 200 asteessa n.15min ajan tai kunnes muffinit ovat kauniin kullanruskeita.

Anna muffineiden jäähtyä. Laita lusikallinen kinuskia jokaisen muffinin päälle, koristele muutamalla puolukalla.


perjantai 4. lokakuuta 2013

MakeanNälänTappajaMuffinit

Nyt se on löytynyt, minun lempisuklaa maitosuklaista. Tadaaa, se on Maraboun Black =P
Tietenki sitä piti kokeilla myös leipomisessa ja niin syntyi nämä ihanat, makeannälän tappaja muffinit. Taikinassa Black-suklaan palasia, keskellä ihana kinuskisydän, sekä päällä ihanan pehmeä tuorejuustokuorrute. Olkaa hyvä!


Taikina


1 levy Maraboun Black-suklaata
150g voita pehmeänä
1½ dl ruokokidesokeria
2 kananmunaa
3½dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
½tl merisuolaa
2½rkl tummaa kaakaota
1½dl täysmaitoa

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen samalla hyvin vatkaten. Siivilöi kuivat aineet, lisää maito ja vatkaa ainekset sekaisin. Murskaa veitsellä sulkaalevy pieniksi palasiksi. Ota koristeluun osa suklaamurusista ja loput kippaa taikinan sekaan -> sekoita.

Nostele taikina vuokiin. Tästä ohjeesta tulee noin 9kpl muffineita. Paista 225 asteessa n.12min. 

Anna muffineiden jäähtyä kokonaan. Nyt voit tehdä kolon muffineiden keskelle, joko asiaan kuuluvalla leikkurilla tai sitten vain veitsellä tehden. 


Täyte

1prk kondensoitua maitoa valmiiksi keitettynä


Lusikoi täytettä muffineihin tehtyihin koloihin.

Nyt valmista kuorrute. 

Kuorrute


300g tomusokeria siivilöitynä
50g voita pehmeänä
125g tuorejuustoa kylmänä

Vatkaa tomusokeria ja voita joko sähkövatkaimella tai monitoimikoneessa, kunnes ainekset ovat kunnolla sekoittuneet. Lisää tuorejuusto ja vatkaa täydellä teholla 5min, niin että seoksesta tulee kuohkeaa ja vaaleaa. Varo kuitenki vatkaamasta liikaa, jottei kuorrute muutu juoksevaksi!

Pursota tai lusikoi täyte muffineiden päälle ja pisteeksi iin päälle vielä loput suklaanmuruset =P Takaan, että makeannälkä kaikkoaa!




BroileriPyörykät TomaattiKastikkeessa



Kaupasta tarttui paketti broilerinjauhelihaa mukaan. Ja mitäpä muutakaan kuin lihapullia niistä tein =) Ensimmäistä kertaa käytin rikottuja ohrasuurimoita jauhelihataikinassa ja tykkäsin kyllä. 

BroileriPyörykät


n.400g broilerinjauhelihaa
3 valkosipulinkynttä murskattuna
1 sipuli silputtuna
n.0,5dl tuoretta persiljaa hienonnettuna
1 palko tuoretta chiliä
½-1 tl merisuolaa
½tl mustapippuria myllystä
1 pieni kananmuna tai ½ isommasta
n.1,2dl rikottuja ohrasuurimoita kypsennettynä

Tomaattikastike

1prk tomaattipyrettä
500g paseerattua tomaattia
1tl hunajaa
hiven merisuolaa


Kypsennä ohrasuurimot paketin ohjeiden mukaan. Yhdistä tämän jälkeen kaikki ainekset kulhossa ja muotoile massasta pyöryköitä. Paista pyöryköitä paistinpannulla n.5-6min, kunnes ovat kypsiä. Kääntele pyöryköitä pannulla, jotta saavat tasaisen paistopinnan.


Kun pyörykät ovat paistettu, siirrä ne sivuun odottamaan. Laita paistinpannulle 1prk tomaattipyrettä. Paistele sitä hetki, lisää tomaattipyre ja mausteet -> sekoita. Lisää pyörykät kastikkeeseen ja anna kiehua miedolla lämmöllä n.20min. Tarjoile esim. pastan, kvinoan tai kesäkurpitsapastan kanssa.