lauantai 23. maaliskuuta 2013

RockyRoad Palat


Suklaaholistin unelma ja makeannälkä lähtee =P Helppo valmistaa! Tytär halusi, että ei osteta karkkipäivän karkkeja kaupasta, vaan tehdään itse jotain. 
Nämä ovat myös oiva lahja -> pakkaa palaset kauniiseen rasiaan ja ihana itse tehty lahja/vieminen on valmis.


RockyRoad Palat


1,4kg maitosuklaata
8 kpl mars patukkaa
200g suklaakuorrutettuja maissipalloja
100g riisimuroja
200g kuivattuja karpaloita
150g minivaahtokarkkeja


Sulata suklaa vesihauteessa. Eli laita kattila vähän vajaa puolilleen vettä ja kattilan päälle kulho. HOX! Kulhon pohja ei saa osua veteen! Paloittele maitosuklaa kulhoon. Lämmitä vettä niin, että suklaa alkaa sulamaan. Sekoittele suklaapalasia välillä, mutta varo ettei vettä mene yhtään suklaan sekaan -> Suklaa leikkaantuu eli rasva erottuu kaakaosta ja tulos on yhtä ryynimassaa.

Pilko marspatukat palasiksi. Kaada suureen kulhoon marspatukan palaset, maissipallot, riisimurot, karpalot ja vaahtokarkit -> sekoita. Kaada päälle sulanut suklaa ja sekoita ainekset sekaisin. Kaada massa leivinpaperilla vuoratulle syvälle pellille, levitä tasaiseksi. Päälle ripottelin vielä karkeaa merisuolaa =P 
Anna jäähtyä hyvin. Minä nakkasin pellin pihalle pakkaseen vähäksi aikaa jähmettymään. Sitten nostin levyn leikkuulaudalle ja leikkasin palasiksi -> palaset rasiaan ja jääkaappiin.

RockyRoadeihin voit laittaa myös suolattuja pähkinöitä, siemeniä, rusinoita, kuivattuja hedelmiä, lontoonrakeita....Ihan mitä vain, mistä ikinä tykkäätkin. Mielikuvitus vain rajana!

Ihanan Herkullista Viikonloppua Teille!

Ei kommentteja: